Jukka Kopra

Kaikki blogit puheenaiheesta Reserviläinen

Vapaus, sisaruus ja tasa-arvo!

Minua pyydettiin taannoin alustamaan syksyllä pidettävään reserviläistilaisuuteen aiheesta naiset ja valmius. Hetken aikaa minulla löi tyhjää päässäni. Naiset ja valmius? Sen jälkeen tajuntaani iski tietoisuus tämän ohikiitävän hetken tärkeydestä. Minun ei ole tarvinnut peilata tekemistäni naiseuteni kautta, koska olen saanut täysin mitoin nauttia tasa-arvoisesta ja tasapuolisesta hyvinvointiyhteiskunnasta.

Asedirektiivi etenee parempaan suuntaan

EU:n komissio on uudistamassa aseiden hallussapitoa säätelevää asedirektiiviä. Ensimmäinen direktiiviesitys annettiin viime vuonna ja se oli niin kehno, että se olisi vaikeuttanut kohtuuttomasti metsästys-, ammunta- ja reserviläisharrastuksia ja joiltain osin tehnyt ne mahdottomiksi.

 

Koska kentällä on epätietoisuutta esityksen uusimman version sisältöön ja neuvottelutilanteeseen liittyen, totean heti tähän kärkeen, että tilanne on nyt huomattavasti parempi. Suomen virallinen kanta on ollut kaikissa käänteissä tiukasti nykyisen kaltaisen toiminnan jatkamista puoltava.

Kertausharjoituksia myös sivareille

Puolustusvoimat alkoi eilen lähettää kirjeitä reserviläisille. Seuraavan kahden viikon aikana postia saa noin 900.000 suomalaista, jotka kuuluva asevelvollisuuslain nojalla reserviin. Kirjeestä voi lukea millaisia suunnitelmia Puolustusvoimilla tai muilla viranomaisilla on asianomaisen henkilön osalta tilanteessa, jossa valmiutta kohotetaan.

Varsinaisiin Puolustusvoimien sodan ajan tehtäviin on sijoitettuna 230.000 reserviläistä. Vajaalla sadalla tuhannella on sijoitus jonkun muun organisaation kriisiajan tehtävään. Lopuilla ei tällä hetkellä yksilöityä sijoitusta ole.

Suomen varautuminen muuttuvaan turvallisuustilanteeseen

Suomessa kuten muuallakin maailmassa olemme huolestuneena seuranneet Venäjän uutta sodankäyntitapaa.

Onko ammattisotilaiden armeija parempi kuin reserviläisarmeija?

Onko ammattisotilaiden armeija parempi kuin reserviläisarmeija? Tämän keskustelun ympärillä velloo valtava määrä erilaisia argumentteja. Hyviä ja realistisia, heikkoja ja luuloon perustuvia. Tarkastellaan muutamia niistä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä