Jukka Kopra

Kaikki blogit puheenaiheesta Hoitajamitoitus Super

Päivä kotisairaanhoidossa

Otin vastaan SuPerin hoiva-arkityöhaasteen ja olin päivän töissä hoitotehtävissä viime torstaina 5.1.2017. Työpaikkani oli Etelä-Karjalassa Savitaipaleella kotihoitoyksikössä ja tein täyden työvuoron hoitajan työparina.

Työpäivä oli mielenkiintoinen, rankka ja ajatuksia herättävä. Opin paljon.

Nopeatahtista kiertämistä

Aamuvuoro alkoi kello 7.00. Heti aamukuuden jälkeen suuntasin Skodan keulan kohti Savitaipaletta. Ohjeeksi oli annettu, että työpaikalla on oltava hyvissä ajoin ennen työvuoron alkua.

Hoitajamitoituksessa ojasta allikkoon?

Hallitus teki viime viikon perjantaina päätöksen perua hoitajamitoituksen laskun. Silti se aikoo tavoitella alueelta samaa 70 miljoonan säästöä kuin aiemmin. Lähi- ja perushoitajien SuPerin mukaan esillä ovat olleet kaavailut, joissa myös kouluttamaton henkilökunta luettaisiin mitoitukseen mukaan. Hoitajamitoitusta ”joustavoitetaan”.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä