Jukka Kopra

Nopea turvapaikkaprosessi ja varma palautus

Hallitus antoi tällä viikolla esityksen, joka koskee kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden uusintahakemusten käsittelyä. Uusintahakemuksella tarkoitetaan turvapaikanhakijan uutta kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, jonka tämä tekee saatuaan lainvoimaisen kielteisen päätöksen ensimmäiseen hakemukseensa.

Hallituksen antamassa esityksessä uusintahakemusten käsittelyä halutaan tehostaa ja estää hakemusprosessin väärinkäytöksiä. Lakimuutos ei estä uusintahakemuksen tekemistä, mutta se asettaa hakemuksen tekemiselle tiettyjä ehtoja – hakijan on pystyttävä esittämään riittävät perustelut sille, miksi uusintahakemuksessa esiin tuodut perustelut turvapaikan saamiseksi esitetään vasta nyt, eikä alkuperäisessä, jo käsitellyssä hakemuksessa. Maahanmuuttovirasto ratkaisee, ovatko perusteet uusintahakemukselle riittävät.

Toimiva hakujärjestelmä edellyttää, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö poistuu tai poistetaan maasta nopeasti. Turvapaikkahakemusta jättävän henkilön tulee ymmärtää, että kielteinen päätös johtaa varmaan palauttamiseen. Tällä hetkellä näin ei aina tapahdu.

On ilmeistä, että nykytilanteessa uusintahakemuksia käytetään lainvoimaisen päätöksen täytäntöönpanon viivyttämiseksi. Kielteisen päätöksen saanut hakija hyötyy siitä, että uusintahakemuksen käsittelyyn kuluu aikaa ja prosessi pitkittyy. Järjestelmän toimivuuden kannalta hakemusprosessi on saatava nopeaksi, uusintahakemuksen mahdollisuutta rajoitettava ja maasta poistaminen on pantava toimeen uusintahakemuksen käsittelyn keskeneräisyydestä riippumatta.

Pitkä käsittelyprosessi ja tieto rajattomasta uusintahakemisen mahdollisuudesta on voimakas vetovoimatekijä järjestelmää väärinkäyttäville henkilöille, joten Suomeen saattaa saapua lähtökohtaisesti runsaastikin sellaisia hakijoita, joilla ei tosiasiassa ole edellytyksiä turvapaikkaa saada.

Uusintahakemuskierteen käyttäminen lainvoimaisen päätöksen lykkäämiseen rasittaa turvapaikkajärjestelmää merkittävästi. Hallituksen vastikään julkaisema esitysluonnos parantaa tilannetta erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa uusintahakemusta käytetään hakemusprosessin viivyttämiseksi. Jatkossa esimerkiksi vasta lentokentällä esitetty uusintahakemus, jolla ei ole tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, ei keskeytä palauttamista.

Mitä nopeammin kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat poistuvat Suomesta, sen oikeudenmukaisempi tilanne on todellisten avun tarvitsijoiden ja veronmaksajien kannalta. Säilöönoton kynnyksen on oltava nykyistä matalampi ja säilöönottojärjestelmän laajuutta ja resursseja on kasvatettava.

Yleisesti ottaen on hyvä asia, että kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat poistuvat tai poistetaan Suomesta mahdollisimman nopeasti, sillä tämä mahdollistaa rajallisten resurssien kohdentamisen todellisten avuntarvitsijoiden auttamiseen.

Säädöksiä tule muuttaa myös siten, että Migri ja hallinto-oikeus jatkossa julkaisisivat, hakijan anonymiteetti säilyttäen, tekemiensä turvapaikkapäätöksien ratkaisuselostukset. Tämä lisää yleistä tietoisuutta kielteisten päätösten perusteista, esimerkiksi hakijoiden mahdollisista rikoksista. Avoimuus lisää kansalaisten luottamusta tehtyihin ratkaisuihin ja vähentää joidenkin kansalaisten tarvetta estää lainvoimaisten viranomaispäätösten toimeenpanoa esimerkiksi lentokoneissa häiriköimällä. Ratkaisuselostusten avoimella julkaisulla saadaan myös turvapaikkaselostuksilla käytävä pimeä kauppa kuriin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Toimivaan hakujärjestelmään kuuluu myös se, että turvapaikanhakija saa sen mahdollisen myönteisen päätöksen nopeasti.

Valitettavasti tekstistä jäi sellainen käsitys että kielteiset päätökset ovat ikään kuin se pääasia. Blogisti voisi myös meille tavallisille kansalaisille kertoa minne kielteisen päätöksen saanet poistetaan. Esimerkiksi irakilaiset.

Voidaanko heidät poistaa Ruotsiin?

Pekka Pylkkönen

Jos eivät muualle suostu lähtemään, Naurusaarilla on tiettävästi tilaa ja sinne heidät on myös mahdollista lähettää.

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

Onko kirjoitus sitä ns. kaksilla rattailla ajamista ?

Sisäasiainministeri oli Orpo kun elintasopakolaisten aalto 2015 tulvi Tornioon Ruotsi avulla.

Sisäasiainministerinä on nyt Mykkänen, jonka ministeriössä tuntuu tapahtuvan varsin vähän.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Pyrkimys nykyisen tilanteen ryhdistämiseen on jo hyvä. Näin minä ymmärsin kirjoituksen "rivien välit".

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Jos pakolainen on kääntynyt kristityksi vasta suomessa..niin eihän hän ole sitä heti voinut kertoa. Jos häneltä kysyy miksi et heti kertonut

Petri Hämäläinen

Salli minun nauraa.

Jos suojatarve väitettyä henkilökohtaista vainoa vastaan on tapahtunut vasta kohdemaassa, ei turvapaikan tarvetta ole syntynyt.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

Luulen, että nämä ”kääntyneet” kiittävät myönteistä päätöstä moskeijassa. Myönteisellä päätöksellä on myös eheyttävä vaikutus homoseksuaaleihin, jotka ovat vasta Suomessa huomanneet seksuaalisen suuntautumisensa. Uskon, että suurin osa hakijoista, ellei peräti kaikki valehtelevat minkä ehtivät, sekin on sallittua, eikä kiinnijääminen ole mikään este turvapaikalle. Yksikertaisesti koko turvapaikkajärjestelmää ei ole tehty tämän päivän tilannetta varten

Ilkka Huotari

"varma palautus"

Ihan utopiaa.

Petri Hämäläinen

Ryhdikäs kirjoitus.

Kokoomuksen kannattajien kannalta on surullista että puolueen linja sekä Mykkäsen ja Orpon näkemykset ovat aivan toiset.

Mykkäsen piipitys ja huoli kaikista muista kuin suomalaisten oikeuksista tässä samassa lehdessä tästä linkissä.

http://kaimykknen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265405-...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Varsin lukihäiriöinen näkemys, että Mykkänen "piipittäisi" tästä asiasta toisin kuin Kopra.
http://kaimykknen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265405-...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Kokoomuksella oli aikoinaan slougan "koti, uskonto, isänmaa", nykyään se on lähinnä "EU, EU, EU".

Mykkäsen puheet ovat puheita, todelliset teot jäävät tekemättä. Ihmetellä täytyy että puolueen kannatus on noin hyvä.

Jouni H Nevalainen

Euroopan turvapaikkapolitiikka on tiensä päässä. Korjataan se, mitä korjattavissa on.

Turvapaikkaa tulee hakea lähtömaasta.
Jos lähtömaan turvaleiri ei ole mahdollinen, kansainväliseltä turvaleiriltä. Turvapaikanhakijoita ei saa päästää vaeltamaan Eurooppaan. Kyse on eurooppalaisten turvallisuudesta, mutta myös hakijoiden omasta ja perheiden turvallisuudesta.

Turvaleireille voidaan järjestää keskitetysti humanitaarista apua.

Kaarina Leinonen

Kokoomuksen puheet ovat "rahan puhetta" ja sillä puheella ei mitään kestävää rakenneta. Kaikki raha työntekijöitä hyväksikäyttämällä hankittu kuljetetaan vaan pois Suomesta veroparatiiseihin verottajan ulottumattomiin. Eihän islamisteista tule koskaan "sitoutuneita työntekijöitä" sen estää heidän uskontonsa - kun on syntymästä saakka syötetty Allahin ylivoimaa on mahdotonta että heidän ajattelutapansa muuttuisi minkään täällä Suomessa ongelmaksi todetun suhteen. Suomipojat niin rikkaat kuin köyhätkin jäävät alakynteen. On lähdettävä pakolaiseksi omasta maasta jos nykyisellä kokoomuksen ja suurpääomaomistajien linjalla jatketaan. Demokraattinen "hyvän jakaminen" voisi ehkä vielä pelastaa jos siihen halua löytyy. Siihen vaan tarvitaan tahtoa - mutta vieraan väkivaltaisen uskonnon edustajat varmasti pyrkivät niskan päälle. Kuka ottaa vastuun ? Siinä kysymys ?

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Mihin tämä istuvan eduskunnan lähes neljä vuotta on oikein tärvääntynyt, kun vasta nyt aletaan kiinnostua asioista, jotka olivat hyvin ajankohtaisia jo v. 2015?

Vai "varma palautus"... mikähän sitä tähän saakka on estänyt uusavuttomalta Sipilän hallitukselta? Mitä ne uudet ja ihmeelliset "varmat" keinot ovat, joita tähän saakka on vain piiloteltu plakkarissa?

Joopa joo – vaalit lähestyvät...

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

Vaaliläppää vaan.

Kun vaalit ohi unohtuu kaikki nämä jorinat

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Tuskinpa hallitus esitystään takaisin vetää, joten "vaaliläppää vaan" lie harhaan osuva ajatus.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

Saapa nähdä.

Jotenkin vaikea uskoa että mitään muuttuu

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Kalevi ei ole vielä kovin monia vaaleja nähnyt ja kokenut.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Vaikuttaa siltä,että kokoomuksen Kopra kirjoittaa omiksi lämpimikseen.
Selkärangattomat lierot, eli johtavat poliitikot eivät vain ymmärrä sitä, että Suomesta ei ole maailman sosiaalitoimistoksi, kun omienkin kansalaisien toimeentulo on kyseenalaista, ja vaikeammaksi tulee.
"On Suomi köyhä ja vielä köyhemmäksi tulee."

Käyttäjän JaakkoPKarki kuva
Jaakko Karki

Tanskalaisilla on jo ratkaisu, passitetaan erilliselle saarelle. https://www.nytimes.com/2018/12/03/world/europe/de...

Toimituksen poiminnat