Jukka Kopra

Kansanedustaja taksinkuljettajana

Olen ollut eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen lähes kahdeksan vuotta. Erityisesti kuluneella eduskuntakaudella taksiliikenteeseen liittyvää lainsäädäntöä on uudistettu rajusti ja nämä uudistukset on käsitelty valiokunnassa, jossa ovat olleet kuultavina useaan otteeseen Taksiliitto, Liikenneturva, erilaiset liikennealan yritykset ja käytännössä kaikki alaan liittyvät organisaatiot ja toimijat. Olen käynyt asiaan liittyen kymmeniä, ellen satoja keskusteluja taksiyrittäjien, kuljettajien sekä muiden alaan liittyvien toimijoiden kanssa.

 

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä on hyvä ottaa tuntumaa liikennealan töihin, joten suoritin alkusyksystä taksinkuljettajan kokeen – joka ei mielestäni ole asiaan vakavasti suhtautuvalle henkilölle liian vaativa – ja sain taksinkuljettajan ajoluvan.

 

Viime viikonloppuna ajoin lauantai-illan ja sunnuntain vastaisen yön Taksi Petteri Eteläpään taksia Savitaipaleella. Taksinkuljettajana toimiminen oli avartava kokemus, joka antoi uusia näkökulmia myös kansanedustajan työhön.

 

Työvuoro sujui suuremmitta kommelluksitta. Kerroin asiakkaille ajavani ensimmäistä vuoroani ja tämän kuultuaan he tuntuivat ymmärtävän ajoittaisen epävarmuuteni  reittien valinnassa ja maksupäätteen käytössä.

 

Tein töitä 10 tuntia ja ajoin vuoroni aikana 12 asiakaskyytiä ja 164 kilometriä. Tekemästäni työstä yrityksen kassaan kertyi verollisena 245,80 euroa. En nostanut palkkaa työstä lainkaan, mutta työnantajan laskelman mukaan tekemäni työn teettäminen olisi maksanut noin 120 euroa.

 

Yleinen käytäntö alalla on, että kuljettajan palkka on 35% verottomasta myynnistä, joten tässä tapauksessa kuljettajan osuus oli 78,21 € (7,82 €/h), verojen ja pakollisten työnantajamaksujen jälkeen 46,92 € (4,69 €/h).

 

Tämä pisti miettimään:

Ensinnäkin, tämän vuoron perusteella taksinkuljettajan palkka on liian pieni. Jos ajojen määrä olisi kuukauden tällä tasolla niin kuljettajan bruttokuukausipalkka olisi 1251 euroa (7,82 x 160 h), josta käteen jäisi noin 750 euroa. Kokoaikaisesta työstä tämä summa on liian vähän. Kyseinen ilta oli kuitenkin normaalia hiljaisempi, eli todennäköisesti ansiotaso olisi suurempi.

 

Toiseksi, laskelma havainnollistaa hyvin, että yhteiskunnallisten maksujen osuus työn teettämisen yhtälöstä on liian suuri. Kun verrataan työn teettämisen hintaa (tässä tapauksessa 120 euroa) ja siitä työntekijän käteen päättyvää osuutta (46,92 euroa) havaitaan, että vain noin kolmannes työn hinnasta päätyy työntekijälle. Ei ihme, että monien mielestä Suomessa ei kannata työllistää. Tämä ei koske ainoastaan taksialaa vaan kaikkea työllistämistä.

 

Kaiken kaikkiaan työvuoron ajaminen taksinkuljettajana  oli hyvin positiivinen kokemus. Oli avartavaa tehdä sitä työtä, johon liittyviä asioita eduskunta ja liikennevaliokunta käsittelee. Jo yhden työvuoron perusteella voin  todeta, että taksinkuljettajan ammatti on raskasta työtä, jossa vaaditaan malttia sekä hyvää ihmistuntemusta.

 

Yritän seuraavaksi päästä ajamaan Uber-kyytejä sekä iltavuoron ajoa kaupunkiympäristössä, todennäköisesti kotikaupungissani Lappeenrannassa.

 

Pidempi ja yksityiskohtaisempi versio tästä blogista löytyy sivuiltani: https://www.jukkakopra.fi/ajankohtaista/kansanedustaja-taksinkuljettajana/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Olen itsekin keskustellut tästä työn teettämisen hinnasta ja siitä, kuinka vähän siitä lopulta päätyy työn varsinaiselle tekijälle, tuttavieni kanssa. On ollut aika monille melkoinen yllätys.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Tuossa tuli työtä tehtyä niin vähän, että ei olisi kannattanut lainkaan perustaa tuota työpaikkaa. Kysyntää työlle ei ollut.

Jos 10 tunnin aikana tekee töitä vain muutaman tunnin, niin aikamoista peukalon pyörittelyä se on. Ei ihme, että ansiot jäi vähäiseksi.

Mä voisin lähteä vaikka lumitöitä tekemään 10 tunniksi ens lauantaina. Mutta koska lunta ei vielä täällä ole, on työtä varsin vähän. Saattaisin tienata muutaman kympin lakaisuhommilla, mutta peukalon pyörittelyä se pääosin olisi.. sitten kirjoittaisin blogin, kuinka lumenluonnilla ei Suomessa elä.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Olen hieman huono varmaan tässä,mutta mihin tuo 35% hävisi,kun vertaat suoraan 120 ja 46,92 keskenään?

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

Loistavaa, että käydään kentällä. Mutta hieman ihmetyttää tuo laskenta, että kuljettajan normaali korvaus on 35%. Käsittääkseni kuljettajan tulisi saada liiton mukaista tuntipalkkaa, oli ajoa tai ei. Meidän yrittäjän kannalta tietysti haasteellista, mutta näin se kuitenkin tulisi olla. Jotenkin tuntuu oudolta, että kansanedustaja tekee vertailua joidenkin alaalle pesiytyneiden tapojen mukaan, eikä niin kuin alan työehtosopimukset sanoo.

Käyttäjän MarkoHltsHeinonen kuva
Marko Heinonen

Taksiallal ei ole sitovaa TESsiä.
Eli palkkaus on puhtaasti % palkka.
Tällöin ei rahaa tule jos ei ole ajoa.

Tuon 46 euron päiväpalkan pienuus ei ole sivukulujen, vaan sen syytä ettei ole työtä mitä tehdä, eikä tuottoa

Oskari Pettersson

Eli markkinatalous ja myyntityön raadollisuus toteutuu näillä Suomen pienillä markkinoilla sille kuskille pahiten. Asiakkaita on vähän ja heidän ostovoima on heikko. Keskiluokkakin on niin köyhää, että heiläkin tulee helposti se valinta tilanne, että mistä pitää luopua jos ottaa pirssin allensa. Taksi jää aika helposti kakkoseksi aika helposti, jos ollaan selvinpäin.

Marko Haavisto

Aika huonot on työehdot taksialalla... Kyllä palkalla pitäisi voida toimeen tulla.

Käyttäjän larsnyman28 kuva
Lars Nyman

Hienoa kun koomuslainen on viitsinyt selvittää taksimiehen tulojen määräytymistä.

Käyttäjän larsnyman28 kuva
Lars Nyman

Tulee komnenttini luettavaksi - olen vasta rekisteröitynyt. Nyt kommentti on luettavissa mutta kuvaani ei näy. Nyt näkyy kuvani uutisten puolella mutta puheervuorossa ei näy.

Kaarina Leinonen

Ehkä hän tekikin taksinkuljettajan työtä "valikoidusti" kantakaupungissa. Niitä pitenkiäkin kyytejä kyllä tulee, tämän kansanedustajan "kyydit" oli valikoitu tarkoitushakuisesti !

Kaarina Leinonen

Niin no, taksiyrityksen omistajahan kyllä voi paksusti ja taksiyrittäjä ei maksa veroja - ne hänenkin veronsa maksaa "renki" ! Tämä oli opetus kok.kansanedustajan huijauksesta !!!

Käyttäjän TimoKemppinen kuva
Timo Kemppinen

Mihin perustat väitteesi että taksiyrittäjä ei maksa veroja? Minkä verran sinulla on kokemusta taksiyrittäjyydestä?

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Taksarsin ammatti on ihan hyvä ammatti kuten kansanedustajakin sen osoitti.

Marko Haavisto

Taksialalla minimi pallka on 12,10€/h. Tuota vähempää ei saa maksaa vaikka käytettäisiinkin prosenttiperusteista palkanmaksua. Tuon päälle tulee sitten vielä 10% lisää epämukavasta työajasta.

Joku vielä väittää, että liitot on turhia. Tässä näkee kuinka tärkeitä ne ovat. Tuollainen palkkahan jota kansanedustajalle on maksettu on riistämistä. Toisekseen ei työntekijän kuulu maksaa palkastaan työnantajalle kuuluvia maksuja.

Käyttäjän MarkoHltsHeinonen kuva
Marko Heinonen

Marko Haavisto ole hyvä ja kerro mihin tuo 12€ minimituntipalkkaperustuu?
AKT TES sopimukset ei sido taksialaa, alalla ei näin ollen ole minkäänlaista minimipalkkaa.

Käyttäjän JarmoKanerva1 kuva
Jarmo Kanerva

Taksialan palkkaus on perseestä. Itse sanoin hyvää yötä ja näkemiin ennen kuin Bernerin ja muun eduskunnan perseilyn myötä taksialalta katosi työntekijän kannalta viimeinenkin järjen häivä. Mutta ooneksi on halpatyövoimaa saatavilla.

Vai Uberia ajamaan. Sinnehän ne kilahtavat ne eurot, ylikansallisen yrityksen veroparatiiseihin.

Toimituksen poiminnat